Mitä mieltä asiakkaat ovat meistä?

Asiakastarinat

Palautteet

Huonommillakin tuloksilla olisi ollut kannattavaa. Ei ole enää paluuta vanhaan, sillä kyseessä ei ole mikään ohimenevä hyvinvointihanke. Työkaluvalikoimamme on laajentunut ja se antaa pohjaa, minkä päälle rakentaa myös jatkossa.

Mikko Nissi
Nokia Solutions and Networks Oy

Aistii-tutkimus oli tärkeä lähtölaukaus kehitystyöllemme. Tulosten avulla tunnistimme vahvuutemme ja kehityskohteemme ja teimme päätöksen lähteä rakentamaan yhtiöllemme strategiaa yhdessä Aistiin kanssa.  Yhteistyö on ollut sujuvaa ja ammattimaista alusta loppuun, ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Tämä on antanut meille selkeän suunnan ja uskomme, että niin tuottavuus kuin työtyytyväisyyskin lähtee kasvuun.

Petri Eskelinen
Rakennusliike Seiska Oy

Teimme Aistiin kanssa kattavan henkilöstö-, hyvinvointi- ja tuottavuustutkimuksen. Aistiin johdolla olemme hyödyntäneet saatua tietoa yrityksen strategian rakentamisessa ja sen käytäntöön viemisessä sekä henkilöstö tilaisuuksissa että esihenkilöiden valmennuksessa. Olemme olleet palveluihin erittäin tyytyväisiä.

Tommi Kuvaja
Mikalo Oy